Viimeiset kakspäivää oli edessä näitten ihanien ihmisten kanssa, enkä tietenkään ollu varma, koska nähtäs uudelleen. Haikeet oli kyll fiilikset, mut ainakin vietettiin täysii nää vikat päivät.
Pääsin ajaa ekaa kertaa koskaan ikinä millonkaan autolla ja oli ihan huippua! En ois ees aatellu, et saisin sen käyntiin, mut toisaalta automaattivaihteinen nii kai se siks oli niin helppoo. Siinä sit vetelin muutamat lenkit sinne ja tänne. Pääsin kokee toisenki uuden ajokokemuksen, nimittäin ajoin ruohonleikkuria. Jotenki tuntu, et sitä ruohonleikkuria oli vaikeempi ajaa ku autoa, miks? Sunnuntaina lähettiin uimaan taas sen saman perheen altaalle missä aina, syötiin siellä lounas ja katottiin Teen beach movie. Illalla vaan hengattiin ja katotiin varmaan joku elokuva.
Maanantaina oli sit mun aika palata takasin South-Burlingtoniin. Pakkasin loput tavarat laukkuun ja lähettiin ajaan luoteeseen, kohti Burlingtonia tai niin mää luulin.. Oltiin kuulemma ajettu johonkin suuntaan kauemmaks Burlingtonista, johonki missä oli joku joki, joka mun kuulemma oli pakko nähä. Käytiin kans syömässä semmosessa ravintolassa, joka oli tehty vanhasta junanvaunusta. Otettiin viel viimeset sisarkuvat ja sit lähettiin todella ajamaan sinne South-Burlingtoniin. Kyyneleet virtas..
 |
| Huomas, että hostisä osas käyttää tätä mun muka niin vaikeeta kameraa. Kuulemma otti taidekuvia. |
Nää kolmeviikkoo meni niin nopeesti. Tää perhe oli mulle niin ystävällinen ja kannusti mua kokoajan. Oltiin todella kuin siskoja ja ihan oikee perhe muutenki. Nää rakasti mun aksenttia ja sano et tosiaan puhun parempaa englantia kun jotkut jotka asuu jenkeissä. Sovittiin, et lähtisin viimesenä viikonloppuna kun on tällä mantereella, niin näiden ja toisen perheen kanssa campingkeilee. Joten vielä kerran sentään nähtäs ja joutus vuodattaan lisää kyyneliä, mutta mitä väliä, sillä yks mahtava viikonloppu vielä edessä näitten mahtavien ihmistenkaa mun mahtavalla enkuntaidolla!
Musta tuntuu hassulta että istun kahenpäivän päästä lentokoneessa, matkalla kohti kotia. Mihin se kesä katos, mitä olin helmikuusta asti odottanut. Kohta ois mullakin paluu koulu arkeen ja viimenen vuosi hoitsukoulun penkillä, tai ainakin toivottavasti.
-kaisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti