To other side of the Atlantic ocean

Viimeset päivät meni tosi nopee ja mää ottelin paljon tilanne kuvia näistä lapsista. Ostin viimeset tuliaiset ja kävelin viimeiset kävely retket sillä kauniilla alueella. Olin myös paniikissa, sillä mun puhelin lakkas toimimasta kaks päivää ennen lentoo, joten matkustin siis totaalisesti yksin Suomeen!

Saatiin jopa yks ainut yhteiskuva meistä kaikista neljästä!

Etin näitä kuvia mun kuvien uumenista ja aloin itkeen ku näin tän tytön ihanan hymyn!

Tää teksti lasten kirjassa hämmensi mut.

terotin kyniä

Olin hyvin sad, koska mun piti laittaa nää mun ihanat kengät roskiin, koska ne ei mahtunu mukaan Suomeen.

Alotin pakkaamisen jo maanantaina vaikka lento oli vasta torstaina. Olin kauheen huolestunu, mitä mun pitää jättää tänne ja mitä mahtuu mukaan. Mittasin mun matkalaukun ehkä lähelle 50 kertaa näiden 4 päivän aikana.. Mun mukaan lähti siis iso matkalaukku (23kiloo täsmä!), pienimatkalaukku (8kiloo täsmä!)(käsitavara) ja kangaskassi (7kiloo noin), joka oli ns. tietokoneen, ipadin ja ynnämuun tarvittavan tavaran laukku. Yks muovipussillinen jäi vielä odottamaan paluuta suomeen, suurimmaks osaks kesävaatteita, joita en aatellu talvella tarvitsevani. Päällä mulla oli toppi, pitkähihanen, huppari, takki, farkut, höntsyt ja tietty kengät jne. Oli aika kerros pukeutumista, mutta JFK lentokentälle päästyä pysty vähän vähentää ja pakkailee tavarat uudelleen, koska näitä mun tavaroita ei enää mitattu sen ensimmäisen lennon jälkeen. Lensin siis Burlington -JFK (new york city) ja JFK - Helsinki-Vantaa.

 

Pienin kone missä oon koskaan ollu 2+2 ja pituuttakaan ei kauheesti ollu.

Tiesin, että joutuisin vaihtamaan terminaalia JFK.n kentällä ja se mua vähän jännätti, toisaalta mulla oli kyllä 6 tuntia aikaa ennenkuin ees pääsisin koneeseen, joten panikoimatta mentiin.

fresh

Mää oon tunnettu tälläsestä yliherkkyydestä ja huolehtelusta, joten minä tyttö aloin huolestua, että onko mun äite ihan paniikissa kotona, koska se ei tiiä oonko ees selvinny Burlingtonin koneeseen. Onneks ''tutustuin'' muutamaan suomalaiseen ja sain itkukurkussa (kyyneleet poskilla) niiltä pyydettyä puhelinta lainaan, että sain ilmotettua mun vanhemmille olemassa olostani turvallisesti terminaalin edessä.

Lento kesti suomeen vain seittemän tuntia ja tää matka meni yllättävän nopeesti! Katoin muutaman leffan, nukuin ja söin sekä kuuntelin musiikkia. En millään malttanu odottaa, että oon Suomessa sillä tiesin, että mun yks parhaista kavereista olis mua lentokentällä vastassa aamu puol yhdeksältä. Kiisin vaan hakemaan matkalaukut ja taas kerran itkien ja hymysuussa liukuoville vievään tuloaulaan! Hiisu seiso siinä keskellä käytävää. Juoksin ja kiljuin ja itkin ja tärisin ja heitin mun tavarat ja henkisalpaten halasin Hiisua tai oikeestaan rutistin kamalan lujaa ja kauan! Se oli varmaan sivusta katselioitten mielestä hupaisaa ja tosi koskettavaa, mutta minkäs sille voin ku toista nähny kolmeen kuukauteen. Nyt pystyin vaan tuntea puolet ja allekkin siitä tunteesta mitä vaihtarit tuntee kymmenen kuukauden jälkeen saapuessaan kotiin.

Ensimmäinen päivä meni pysytellessä hereillä ja loppujen lopuks pystyttiin jopa valvomaan yhteen yöllä. Kiitos siitä Hiisun ja Miljan, sillä pääsin heti rytmiin takaisin kiinni ja koulu oli helppo aloittaa maanantaina, vaikka kyllä viikon muita myöhässä.

Nyt oon ollut Suomessa turvallisesti siis jo viikon ja kaikkee on kerenny tapahtua. Koulu on alkanu hyvin ja kunnon oppilaana tietenkin ollu joka päivä koulussa ja tehny tarvittavat tehtävät ja korvannu kaikki edellisen viikon tunnit mistä jäin paitsi. Seuraavan postauksen voisinkin tehdä sit ensimmäiseltä viikolta Suomessa. Mutta kuten kunnon reissaajat, niinkuin minä, tulee aina kipeeks lentokoneen ilmastoinnista, joten nyt sitä sitten sairastellaan, mutta tietenkin kouluun on pakko mennä, joten nukkumatti kutsuu jo!

Hyvät alkavat viikot kaikille!

-kaisa

p.s Oon ihan superhypermegailonen ja exciting, koska saan olla semmoisen italialaisen kokovuosi vaihtarin firstfriend! Tapaan hänet ekaa kertaa huomenna, enkä tiedä hänestä muutaku, että hän on italialainen poika, nimeltä Luca. Ja oon todella iloinen, että sain nostettua mun englannin kutosesta kymppiin!